TEDD-prosessit luotettavasti Tampereelta koko Suomeen

Ota yhteyttä

Kysy lisää kattavista kiinteistöalan palveluistamme!

Hausala Oy tarjoaa kiinteistöalan konsultointia ympäri Suomen. Toimistomme sijaitsevat Tampereella ja Hämeenlinnassa. Erikoisalaamme ovat TEDD-, eli Technical and Enviromental Due Diligence -riskikartoitukset. Saat kauttamme lisäksi kattavat kiinteistöalan projektinjohtopalvelut sekä muun muassa kuntoarviot sekä tekniset selvitykset. Tutustu palveluihimme ja yritykseemme!

Kiinteistöalan vahva asiantuntija

Hausala Oy perustettiin vuonna 2018 palvelemaan muun muassa kiinteistösijoittajia ja muita kiinteistökauppoja suunnittelevia. Kiinteistösijoitusalalla oli tarve ketterälle ja luotettavalle TEDD-raporttien tekijälle. Technical and Enviromental Due Diligence -prosessit ovat oleellinen osa turvallista ja vastuullista kiinteistökauppaa. 


Toimistomme sijaitsevat Tampereella ja Hämeenlinnassa, mutta palvelemme asiakkaita koko Suomen alueella. Erotumme isoista kilpailijoistamme eduksemme, sillä olemme pieni mutta kasvava toimija. Annamme henkilökohtaista palvelua ja teemme sen, minkä lupaamme. Työskentelemme joustavasti asiakkaan toivomien aikataulujen mukaan.


Syksyn 2020 myötä olemme laajentaneet toimintaamme liikekiinteistöjen kaupalliseen manageeraukseen sekä vuokranvälitystoimintaan.

Tutustu palveluihimme tarkemmin

Huolellinen pohja- ja selvitystyö kutistaa kiinteistökauppojen riskiä. Tutustu tiimiimme ja tilaa meiltä TDD- ja EDD-raportit!

Ota yhteyttä

Tuellamme teet kiinteistökaupat turvallisesti

Kiinteistökauppakuvake

Aikataulumme ovat joustavat

Asiantuntijamme ovat tavoitettavissa myös normaalien työaikojen ulkopuolella. Me mukaudumme tarpeisiisi. Pystymme tarvittaessa toimimaan nopeallakin aikataululla ja pidämme aina kiinni sovitusta.

Yhteistyöverkostokuvake

Voit hyödyntää yhteistyöverkostoamme

Käytössämme on laaja ja monipuolinen yhteistyöverkosto. Etsimme tarvittaessa oikeat asiantuntijat oman tiimimme tueksi. Näin asiakas saa varmasti, mitä tarvitsee.

Yksilöllinen palvelu

Palvelemme yksilöllisesti

Henkilökohtainen palvelu on toimintamme perusta. Pitkän kokemuksen tuoma käytännön kokemus auttaa meitä toimimaan käytännönläheisesti ja palvelemaan yksilöllisesti joka tilanteessa. Emme tarjoa massaratkaisuja.

Hinnoittelukuvake

Hinnoittelumme on yleensä kiinteä

Hinnoittelumme on yleensä kiinteä, joten tiedät alusta asti toimeksiannon hinnan. Näin vältyt ikäviltä yllätyksiltä esimerkiksi päiväraha- tai kilometrikorvausten suhteen – niitä ei lisätä laskuun!

Kattavat palvelut ympäri Suomen

Olemme kiinteistösijoittajien ja muiden kiinteistöalan toimijoiden kokonaisvaltainen kumppani. Saat meiltä sekä kiinteistökauppojen ja -sijoittamisen konsulttipalvelut että erilaiset kiinteistömanageerauspalvelut. Olemme tukenasi kauppaprosessissa, ja yhteistyöverkostomme avulla ratkaisemme kätevästi kaikki eteen tulevat pulmat ja solmukohdat.


Erikoisalaamme ovat etenkin TEDD-, TDD- ja EDD-raportit sekä kaupallinen manageeraus, mutta taivumme myös moniin muihin palveluihin. Laadimme muun muassa erilaiset kuntoarviot ja tekniset selvitykset sekä hoidamme liikekiinteistöjen vuokraustoimintaa ja vuokralaismuutoksiin liittyviä toimenpiteitä.


Olitpa sitten kiinteistöalan konkari tai alaan vasta tutustuva, ota rohkeasti yhteyttä tiimiimme! Palvelemme Tampereen ja Hämeenlinnan toimistoistamme käsin asiakkaita koko Suomen alueella.